Vikuri -hanke

Viemärivuodot kuriin kimpassa

Vikuri -hanke?

Viemäriylivuodot Kuriin Kimpassa (ViKuri)-hankkeessa kehitettiin, kokeiltiin, dokumentoitiin ja arvioitiin erilaisia menetelmiä pienten ja keskisuurten vesihuoltolaitosten ylivuotojen hallitsemiseksi. Näin luotiin erilaisia toimintamalleja ja arvioitiin niiden tehokkuutta viemäriylivuotojen hallinnassa. Samalla parannettiin ja yhtenäistettiin vesihuoltolaitosten ja kuntien muun maankäytön sekä maankäytön suunnittelun yhteistyötä, mikä tehosti toimintaa, vähensi päällekkäistä työtä ja paransi kaupunkivesien hallintaa.

Työpaketit

Hankkeen vetäjänä toimi Virtain kaupungin Vesihuoltolaitos, ja osatoteuttajina olivat Ähtärin Energia ja Vesi Oy, Mäntän Kaukolämpö ja Vesihuolto Oy, Parkanon Vesi Oy, Saarijärven Vesi Oy sekä Keuruun Vesi -liikelaitos.

Hankkeeseen kuului useita erilaisia osakokonaisuuksia, ja jokaisella hanketoimijalla oli lisäksi omat ylivuodoiltaan haasteelliset kehityskohteensa. Voit tutustua hankkeen aikana toteutettaviin työpaketteihin täältä!

Vesiensuojelun tehostamisohjelma

Ympäristöministeriö rahoitti hanketta vesiensuojelun tehostamisohjelmasta.

Lisätietoa Vesiensuojelun tehostamisohjelmasta löytyy osoitteesta www.ym.fi/vedenvuoro.

Hankkeen päätavoitteet


Kehittää, kokeilla, kirjata ja arvioida menetelmiä ja toimintamalleja

Hankkeen tavoitteena oli kehittää, kokeilla, dokumentoida ja arvioida erilaisia menetelmiä pienten ja keskisuurten vesihuoltolaitosten ylivuotojen hallitsemiseksi. Luotiin myös erilaisia toimintamalleja ja arvioitiin niiden tehokkuutta ylivuotojen hallinnassa.


Yhteistyön lisääminen

Parannettiin ja yhtenäistettiin vesihuoltolaitosten ja kuntien rakentamisen sekä maankäytön suunnittelun yhteistyötä.


Työn tehostaminen

Pyrittiin tehostamaan alan toimintaa, vähentämään päällekkäistä työtä sekä parantamaan kaupunkivesien hallintaa.

Ota yhteyttä!

Hankkeen koordinaattori Rauno Leván
rauno.levan@tiiraevents.fi
040 6325 006

Scroll to Top